sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ranskan riviera Languedoc-Roussillon

Kyllä lomalla pitää hieman lämpöäkin olla, joten sujahdimme kohti Etelä Ranskaa ja Välimerta. Karttaa hieman tutkittuamme, päädyimme pikkuiseen kaupunkiin nimeltä Agde, jossa vietimme yhden yön leirintäalueella. Seuraavana päivänä siirryimme 20 km päähän Seten kaupunkiin. Sete kartta linkki. Näiden kahden välillä on noin 20 kilometrin mittainen hiekkaranta, ja rantakaistaleen toisella puolella järvi nimeltä Etang de Thau. Tämä alue vaikutti kartan perusteella parhaalta kiteily mestalta, ja ei kauhean väärässä oltu..
Googlailimme hieman ja löytyi mahdollisesti yksi kitekoulu, jota menimme tiedostelemaan turistipisteeseen. Suureksi iloksi sieltä lyötiin käteen opas, jossa oli kaikki alueen spotit kattavasti esitelty ja ajo-ohjeineen. Löysin oppaan myös netistä, mutta ranskaksi tietenkin (Opas linkki), hyvin sen avulla tosin pärjättiin, vaikkei ranskaa osatakkaan.
No nyt oli kaikki palaset kohallaan, mutta ei näyttänyt juuri tuulia olevan, lämpöä senkin edestä + 35. Kumpikaan meistä ei oikein jaksa makoilla rannalla, joten päätettiin, että seuraavana päivänä voitas ajella Espanjan puolelle ja Andorraan käymään, ehkä pari spottia vois käydä kattomassa matkan varrella. Mutta päämärrätömillä haahuilijoilla oli taas onni matkassa. Koska matkalla yhdelle spotille sää teki täysi käännöksen, +15, pilvistä ja TUULTA!
Spotti oli nimeltään La Palme, läheisen kylän mukaisesti ja järvi Etang de La Palme. Matala suolajärvi aivan meren vieressä, jonne mistraalituuli osuu suoraan vuorien välistä.
Ysit kehiin ja vesille!
Vettä oli kauttaaltaan noin polveen asti ja pohja jonkinsortin levää ja karkeaa hiekkaa. Paikalle tullessa vesillä oli kymmenkunta leijaa, mutta kun saatiin leijat pumpattua oli jo luku lähempänä kolmeakymmentä. Ruuhkaa ei juuri ollut sen jälkeen kun pääsi ohi treenailijoista. Parin sadan metrin siivuja pääsi vetämään ilman että joutui väistelemään.


La Palma spotti
Vajaa pari tuntia ehittiin olemaan vesillä, kunnes kuin käskystä tuuli loppui ja leijat tippu alas. Lyhkäsyydestä huolimatta ehottomasti yksi reissun parhaista sessioista!
Tässä muutama kuva parilta muulta spotilta, jossa ehittiin käydä ennen Palmaan eksymistä.
Sete, Kitekoulun opetusranta

Spotti Sete Digues, välimeren rantaa.



Olimme , ehkä, tämän tuulisen, kylmän ja sateisen päivän ainoat tyytyväiset turistit :D Päivän kruunasi illalla kanaalin varressa ollut tapahtuma, jossa paikalliset viinintuottajat ja kalastajat tarjosivat antimiaan. Sanoisin, että täydellinen päivä, vaikka Andorra jäi vielä näkemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti