tiistai 22. syyskuuta 2015

Taas pääsee Seekrettiin!

Perjantaina oli syysmyrskyn määrä saapua rannikolle ja kiirehdettiin töistä kotiin ja Hankoa kohti. Seekrettiin päästyämme oli porukkaa tulossa pois vesiltä, kun keli vaikutti nousevan liiankin kovaksi. Jätettiin Vedan ranta odottamaan aamua ja käytiin Lappohjan rannalla kevyemmässä tuulessa testaamassa miten kesällä hankittu Slingshotin 6 neliöinen toimii Fonen naruilla. Yövyttiin Lappohjassa, josta aamulla vartin matka seekrettiin.
Piirun verran ennen ysiä aamulla rikattiin leijoja jokseenkin synkän oloisissa maisemissa. Janne ajeli ysillä ja itse testasin tuota kutosta. Hyvinkin herkästi kääntyvä leija aiheutti aluksi pään vaivaa, mutta pian alkoi taas sujumaan, edellisistä ajeluista olikin jo melkein kaksi kuukautta!
Pian alkoi lisää porukkaakin valumaan paikalle, tuuli hieman tippui ja ajelin vielä iltapäivällä ysillä. Vesi oli karannut taas aika matalalle ja tulikin vedettyä muutamat hienot pannut liian matalaan hiekkasärkkään osuttaessa, mutta en varmasti ollut ainoa :D
Sairaan hieno päivä kunnon tuulella, näitä lisää!
Youtubessa pieni video kooste:

https://youtu.be/54YCaIUnMCs

Ihana Vili jaksoi myös koko päivän rillutella rannalla, kotiin lähdettiin vasta viiden jälkeen, hienon auringonlaskun saattelemana.

maanantai 7. syyskuuta 2015

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tuuletonta hupia up n' SUP

Loppuloman saikin kitekamat olla auton täytteenä, kun ei tuulia ollut Välimeren rannoilta poistumisen jälkeen. Suuntasimme Italian Garda-järvelle mutkaisten vuoristoteiden ja kirkkaan veden äärelle.
Vesille oli päästävä viilentymään kuumasta rannasta, ja löysimme SUP vuokraamon, 15 eurolla lunastimme laudat neljäksi tunniksi.Suppailu tuntu heti tosi helpolta ja luontevalta, alatuuleen lasketeltiin pitkin Gardaa täydessä auringon paisteessa. Kumpikaan ei ollut ennen tätä suppaillut ja hauskaahan tuo olikin, ehkä tämmöinenkin lauta joskus meille löytää tiensä.


SUP ja Garda
 Aika yllättäen tuuli yltyi ja järven toiselle puolelle ilmestyi muutama leija, ja sitten tusina tai pari lisää. Kauhea urakka oli meloa ylätuuleen, varsinkin kun aallot kasvoi nopeasti reippaan kokoiseksi, matkaa oli tultu alatuuleen meinaa reilu tunti.
Mentiin seuraamaan kitemeininkiä, ja aika hurjan näköstä touhuahan se oli. Kitekoulut kuskaavat porukkaan keskelle järveä, josta venestä lähtö. Venekyydin voi varata edellisenä päivänä. Lisäksi löydettiin yksi kohta, jossa pääsi rannalta lähtemään maksua vastaa. Rannalta lähtö edellytti kolmostason korttia, rannan henkilökunta nosti ja laski leijat.
Ohi olisi ajettu ilman tätä tienvarsi-kylttiä

Alue alkoi tältä kyltiltä, ja loppui sinipaitasen tyypin kohalla.

Leijat nätissä nipussa
Niin villiltä kuin tuo systeemi vaikuttikin, näytti se toimivan. Keskellä oli leijojen nostopaikka, jossa pysty vetämään narut suoraksi alikulkutunneliin ja leija nostettiin siitä vuorollaan ylös.
Matkalaisilla oli jo kiirus kotio päin, niin jäi Garda kiteilyt kokematta. Ja olisi muutenkin jäänyt, koska seuraavana päivänä ei sitten enään noussutkaan samanlainen tuuli.

Matkamme vei seuraavaksi kohti Itävaltaa, ja sattumien kautta Insbruckista varattu majoitus oli ylibuukannut ja jäätin ilman yösijaa. Taas karttaa tihrustaen ajettiin eteenpäin ja päätettiin käydä tsekkaa motarin vieressä oleva järvi, jos johonkin rannalle oli teltan saanut pystytettyä. Paikka oli Saksan puolella Chiemsee (Kartta Chiemsee). Ilta jo hämärty kun päästiin paikalle ilta yhdeksän maissa, ja mitä hittoa, kaikki rannat olivat aivan tupaten täynnä, oltiin  saavuttu saksalaisten suosikki lomapaikkaan. No ei muuta kuin pullo viiniä kainaloon ja mukaan rannalle, viimein kömmimme auton takaosaan nukkumaan. Aamulla herättiin tähän näkymään:
Chiemsee, Saksa
Aamupalaa etsiessämme, löysimme myös urheilukaupan jonka ikkunassa komeili kasa kitekamoja. Ilma oli aivan nollassa, joten pursiseuraan ja sieltä Suppilaudat vuokraan. Vuokraaja kertoi meille, että kyllä täälä myös kiteillä saa, kun kelit osuu kohille. Salzburgiin oli tästä matkaa noin 30 kilometriä, joten sinne matkustavat, pistäkää tämä paikka mieleen. Järvi oli aivan flätti ja lämpötilakin nousi kolmeen kymppiin, pari tuntia suppailtiin ja sen jälkeen kelluttiin päiväunilla pumpattavalla patjalla. Rannasta oli joissakin paikoissa matalaa lähemmäs sata metriäkin, hitsi kun ois sattunu tuulta tähän päivään, ois ollu upea mesta kiteillä!
Alppimaisemat taustalla ja parhaat mahdolliset olosuhteet suppailuun

Lomalaiset

 Kovasti katteltiin tuuliennusteita vikat päivät kun suunnattiin kotiakohti, jos oltaisi poikettu Gdanskiin, Jurmalaan tai Pärnuun, mutta ei suonut kelejä enään Itämerelle.

Upea loma ja paljon jäi vielä löytämättömiä spotteja matkan varrelle. Ensi kesänä matkataan ainakin Tanskaan ja ties minne muualle. Mutta ylihuomenna aukeaa taas Seekret ja syystuuletkin alkaa pikkuhiljaa puhaltaa!

Ranskan riviera Languedoc-Roussillon

Kyllä lomalla pitää hieman lämpöäkin olla, joten sujahdimme kohti Etelä Ranskaa ja Välimerta. Karttaa hieman tutkittuamme, päädyimme pikkuiseen kaupunkiin nimeltä Agde, jossa vietimme yhden yön leirintäalueella. Seuraavana päivänä siirryimme 20 km päähän Seten kaupunkiin. Sete kartta linkki. Näiden kahden välillä on noin 20 kilometrin mittainen hiekkaranta, ja rantakaistaleen toisella puolella järvi nimeltä Etang de Thau. Tämä alue vaikutti kartan perusteella parhaalta kiteily mestalta, ja ei kauhean väärässä oltu..
Googlailimme hieman ja löytyi mahdollisesti yksi kitekoulu, jota menimme tiedostelemaan turistipisteeseen. Suureksi iloksi sieltä lyötiin käteen opas, jossa oli kaikki alueen spotit kattavasti esitelty ja ajo-ohjeineen. Löysin oppaan myös netistä, mutta ranskaksi tietenkin (Opas linkki), hyvin sen avulla tosin pärjättiin, vaikkei ranskaa osatakkaan.
No nyt oli kaikki palaset kohallaan, mutta ei näyttänyt juuri tuulia olevan, lämpöä senkin edestä + 35. Kumpikaan meistä ei oikein jaksa makoilla rannalla, joten päätettiin, että seuraavana päivänä voitas ajella Espanjan puolelle ja Andorraan käymään, ehkä pari spottia vois käydä kattomassa matkan varrella. Mutta päämärrätömillä haahuilijoilla oli taas onni matkassa. Koska matkalla yhdelle spotille sää teki täysi käännöksen, +15, pilvistä ja TUULTA!
Spotti oli nimeltään La Palme, läheisen kylän mukaisesti ja järvi Etang de La Palme. Matala suolajärvi aivan meren vieressä, jonne mistraalituuli osuu suoraan vuorien välistä.
Ysit kehiin ja vesille!
Vettä oli kauttaaltaan noin polveen asti ja pohja jonkinsortin levää ja karkeaa hiekkaa. Paikalle tullessa vesillä oli kymmenkunta leijaa, mutta kun saatiin leijat pumpattua oli jo luku lähempänä kolmeakymmentä. Ruuhkaa ei juuri ollut sen jälkeen kun pääsi ohi treenailijoista. Parin sadan metrin siivuja pääsi vetämään ilman että joutui väistelemään.


La Palma spotti
Vajaa pari tuntia ehittiin olemaan vesillä, kunnes kuin käskystä tuuli loppui ja leijat tippu alas. Lyhkäsyydestä huolimatta ehottomasti yksi reissun parhaista sessioista!
Tässä muutama kuva parilta muulta spotilta, jossa ehittiin käydä ennen Palmaan eksymistä.
Sete, Kitekoulun opetusranta

Spotti Sete Digues, välimeren rantaa.



Olimme , ehkä, tämän tuulisen, kylmän ja sateisen päivän ainoat tyytyväiset turistit :D Päivän kruunasi illalla kanaalin varressa ollut tapahtuma, jossa paikalliset viinintuottajat ja kalastajat tarjosivat antimiaan. Sanoisin, että täydellinen päivä, vaikka Andorra jäi vielä näkemättä.

tiistai 25. elokuuta 2015

Bretagne, Ranska

Bretagne tarjosi aivan upeat puitteet reissaajille; ruuhkattomia rantoja, uskomattoman hyvää ruokaa ja aaltoa. Majoituimme kahdessa eri kaupungissa reilun viikon kestäneen visiitin aikana. Brest on suurehko kaupunki, jossa jo itsestään olisi paljonkin nähtävää. Kaupungista oli hyvä lähteä koluamaan Bretagnen niemen pohjois-puolta. Toiseksi majoitus kohteeksi valikoitui umpimähkäisesti Douarnenez, joka oli paljon pienempi satamakaupunki, mutta tämän vuoksi myös viihtyisä. Pikkukylät ympäri niemenkärkeä on täpötäynnä camping-alueita, joten aivan rannan tuntumaankin pääsee majottumaan. Käytettiin majottumisen etsintään Airbnb:n sovellusta, joka ei ihan vielä ole pikkukyliin löytänyt, harmi.

Sitten itse asiaan...Spotit!

St Marguerite ranta - Landeda kartta St Marguerite
Landedan kylän läpi kohti rantaa, jossa tuulisella kelillä varmasti kiteilijöitä. Sopivat tuulet löytyvät lännen ja pohjoisen väliltä.
Tämä oli eka spotti jolle Bretagnessa mentiin. Ihasteltiin upeaa flättiä, jonka edessä olevat luodot tekivät, kirkas vesi ja varsinkin pohjoistuulella parhaimmillaan. Mutta yks pikku juttu...voimakkaan vuoroveden takia vesi laskee ja todella nopeasti laskeekin, jolloin parhaat paikat kuivuvat. Varmista siis, että olet paikalla nousuveden aikaan. Laskuvedenkin aikana on paikkoja, mutta kutistuu huomattavasti nousuveteen verrattuna ja veden äärelle matka noin kolminkertaistuu.
Jos tuuli sattuu kääntymään koillisen puoleen, voi hurauttaa Saint-Pabun vieressä sijaitseville rannoille (Dunes de Treompan), sinne tosin saattaa tulla jonkin verran aaltoa.kartta Dunes de Treompan
Toinen pohjoisen ranta löytyy Keremmasta, helpoin suunnistaa Plouescatin kylän avulla. Kartta: Keremma googlemaps
Täälä ei kiteilty itse, mutta varmasti hyvä spotti.
St. Marguerite rannan opasteet

St. marguerite ja karannut flätti


Brestin alapuolella on Crozonin niemi, josta löytyy spotteja taas usealle tuulen suunnalle, mutta ei oikeastaan pohjosen puolen tuulille.

PenHat - Camaret-sur-mer
Isoakin aaltoa kehittyy tänne, parhaiten käy länsi tuuli.

Goulien - Camaret-sur-mer Kartta Goulien
Reippaan kokoinen ranta ja täälä rannalla mahis ajaa purjeautolla, ite ei kokeiltu ja vähän harmittaa näin jälkeenpäin. Parhaiten käy länsi tuuli, sillä jyrkät rinteet vierustaa.

L'Aber - Crozon kartta L'Aber
Iso ranta jossa paljon tilaa, rannalle käännytään hieman ennen  crozonin kylää. Aaltoa kehittyy riippuen vuoroveden vaihteluista. Täälä kiteiltiin usemman kerran, etelän ja lännen välisille tuulille paras.
L'Aberin rannalla riitti tilaa
Pentrez - googlemaps
Taas yksi tilava ranta, jossa kyllä enemmän kiteilijöitä, mutta ei missään nimessä ruuhkaa tai ahdasta. Täällä myös purjeautoja, joilla laskuvedenaikaan ajelevat rataa. Aaltoa jonkin verran, parhaiten sopii länsi tuuli.
Pentrez

Pentrez

La Torche - Penhors-Penmarc'h välinen ranta, Kartta La Torche
Noin 15km pitkä ranta, johon länsi tuuli käy parhaiten. Eteläpäässä paljon laikkariporukkaa, leijoja oli pitkin rantaa.
Penhors

Penhors

Suosittelen lämpimästi Bretagnea kiteilyyn ja erityisesti jos etsii sopivaa aaltoa, niin täältä löytyy vaihtoehtoja. Niin paljon jäi rantoja käymättä, etenkin etelämpään päin mentäessä, että takas suunnataan varmasti. :) 



lauantai 25. heinäkuuta 2015

Tanskan kiteilyt 13,7.-19.7.2015

Tanskaan päätettiin ajella ihan jo oikeestaan sen perusteella, että ei tartte ekaa kahta kolmea päivää lomasta vain ajaa kohti Etelä-Eurooppaa. Maanantai aamuna startti Viking Linen autokannelta ja yöksi Köpiksen etelä puolelle Greveen. Sattumalta Airbnb majotus oli 100 metriä pitkästä dyyni biitsistä, mutta meidän harmiksi oli aivan tyyntä.
 Seuraavana aamuna kohti Tanskan länsi rannikkoa ja Hvide Sandea. Majotus oli varattu kahdeksi yöksi, mutta jo auton ikkunasta nähdyn perusteella saatiin kinuttua lisäyö huoneistosta, jonka omistaja sattui myös olemaan kiteilijä. Hyvät spotti-vinkit taskussa, oltiin valmiit alottamaan seuraavana päivänä leijahommat.

 Kloster - Sisälahden pohjois päädyssä
 Tämä oli unelma paikka treenata: matalaa niin pitkälle kuin jaksaa mennä, flättiä ja  tilaa riitti.
Pieni nurmikko rannalla oli välillä aivan tupaten täynnä leijoja, mutta vesillä oli hyvin tilaa. Pohja on hiekkaa ja paikoin mutaa, korkeintaan hartioihin asti vettä, mutta pääosin polveen asti. Suurempaa aaltoa ei paikalle näyttänyt syntyvän (kolmena eri kelipäivänä käytiin), johtuen mataluudesta ja runsaasta vesiheinästä. Täälä pääsin ekaa kertaa ajamaan vedessä kunnolla; ajan kanssa ja kunnon kelissä.


Yhtenä päivänä käytiin Hvide Sanden pohjoispuolella surffikeskuksen kohdalla sisälahdella. Myös matala spotti, mutta silloin oli snadisti isompaa aaltoa. Purjelautailijoita oli reippaasti, mutta hyvin mahduttiin kaikki samaan järveen.

Sulle, mulle, meille ja ..

.. Kaikille kiteilijöille

Vuoden alusta aloitin leijalautailemaan ja jo nyt puolivuotta myöhemmin olen käynyt lukuisissa eri paikoissa kiteilemässä, tai vain etsimässä spotteja. Heti alkuun tie vei Norjan vuoristoon nauttimaan talvesta, sielä pääsi kunnolla kiteilyn makuun. Kotona odotti ensimmäiset vesille menot ja paljon tuli taas uutta opeteltavaa. Seekrettiin lähdettiin Vapusta lähtien, aina kun vain oli mahollisuus, että keliä on. Hullun hommaa, mutta niin siistiä!

Mutta mitäs ihmettä tän blogin kaa sit? Kirjottelen tätä ensimmäistä postausta Ranskasta Bretagnen alueen pienestä kyläsestä nimeltä Douarnenez. Kirkkonummelaisen kiteilijän tänne on tuonut farmari bemmi ja matkaseurana poikaystävä Janne, jolla kiteily taustaa on viitisen vuotta. Kiteily paikkoja on löytynyt useita ja tänne ne saisi kätevästi muistiin itselleen ja tietty teille kaikille muillekkin, jotka satutte miettimään reissua tänne päin. Kiitos Viima Kiteboardingin Martalle, joka ekana blogin perään kyseli :)

Matka on kulkenut kahden viikon aikana Ruotsin läpi Tanskan Hvide Sandeen ja sieltä jatkoimme matkaa tänne Ranskaan. Vielä on kaksi viikko aikaa matkata, vielä ei tiedä minne seuraavaksi suunnataan, sen päättää windfinder.

Toivottavasti täältä löytyy hyödyllistä(kin) tietoa.